Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

lauantai 24. tammikuuta 2015

VENÄLÄISET LAKKAMAALAUKSET !


Nämä Venäläiset lakkaboxit ovat vaan niin kauniita ja upeata käsityötä, että jaksan vieläkin niitä ihailla!
Olivat silloinkin aikoinaan kovin hintavia ja nykyisinkin, kertovat siellä käyneet. Saas nähdä milloin sinne menisi, mielessä on ollut monta kertaa, vaan en ole sitä toteuttanut.
Kevät olisi sitä mieluisinta aikaa, jaksaisi katella, kävellä ja vain istuksella ja seurata sitä ihmisten paljoutta.

Tätä nykyistä Pietaria ajattelen, vieläkin kiinnostaa sen historia ja tuskin sen mielenkiitoisuus loppuukaan......
Junalla pääsisi joutusaan, mutta kun tätä aikaa on, niin rantatietä linjurilla, ehdottomasti. Upeat maisemat ja vanhat puuhuvilat, tiet oli silloin huonossa kunnossa ja tuskinpa ihan viimeisen päälle niitä muhkuroita ole silotettukaan!?

Vähän tätä omaa saamattomuutta on kun en huvita etukäteen suunnitella reissujani. Viisumia kun vaaditaan, niin olisi pakko ajoissa asiat hoitaa.
Laivamatkoja saisi ilman viisumia, ei nyt sillä, mutta silloin jäisi se menneen ajan nostalgia täysin kokematta.
Meiltä täältä kyllä niitä turistimatkoja sinne tehdään, joten eihän siinä pitäsi kun ottaa yhteyttä järjestäjään ja varata autosta paikka....reppu selkään ja karvahattu päähän!


Tämä ei ole boxi, vaan taulun tapainen. Nämä taulut kertoivat kuvana jonkun perinteisen tarinan.
Alkuperäinen maalattu 1916, siis niinä vallankumouksen korvilla Tämä myyntiin tehty puinen juttu valmistettu 1972 Neuvostoliiton aikana.
Näköjään olen sen ostanut 1992  Pyhästä Pietarista!
Liimatussa lapussa taulun taustalla on kaikki tiedot, otin suurennuslasin ja äkkäsin kirjain kirjaimelta sitä ja jonkin verran jopa ymmärsin.
Hidasta älyämistä se tuntui olevan, koska en muista läheskään kaikkia kirjaimia. Onhan mulla hyvät sanakirjat, mutta olkoosa vain, en ole niitäkään käyttänyt vuosiin.....


Olisi vissiin kyllä pitänyt, niinkuin monta muutakin asiaa!
Kun työt lopetin, niin samalla jätin monta muutakin niihin liittyviä juttuloita, mutta hyvin olen tästäkin huolimatta pärjännyt.
Meillä tuolla kaupungilla kyllä kuuluu paljon vierasta kieltä. Venäjää kun kuulen niin kyllä vähän yritän terästää kuuloani, joskus jos huomaan, että tarvitsevat paikallisen apua niin silloin kyllä tarjoan sitä. 
Aika usein alkavat puhua Englantia takaisin, sama mulle.....ovat nykyisin nämä matkustavat hyvin kielitaitoista porukkaa ja rohkenevat kysyäkin tarvittaessa.

Ennenhän se ei onnistunut kun oli ne ylimääräiset silmät ja korvat aina mukana ja tarkkailivat.
Muistan omassa työssäni täällä Jyväskylässä, mitan hankalaa se kaikille.....mutta senkin muistan miten niitä ankaria sääntöjä rikottiin puolin ja toisin!???
Samoinhan sitä tehtiin rajan toisella puolellakin NL-n aikoihin, mutta onneksi sen voi nykyisin reilusti tunnustaa......olihan se muuten mielenkiintoista ja ikimuistoista aikaa olla ja tehdä töitä kummallakin puolella itärajaa......;)

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olin kerran paikan päällä missä nämä taitavat taiteilijat näitä maalasi! Ohut 1-3 karvasella siveltimellä suurennuslasi apuna tarkoissa paikoissa....uskomattoman tarkkaa työtä.....:)

      Poista
  2. Venäläiset lakkarasiat ja taulut ovat todella kauniita ja kalliita nykyisin. Joskus vuosikymmeniä sitten toin matkamuistona noita samoja tauluja puolisen tusinaa erilaista. Sitten ne ajautuivat tyttären huusholliin, palautuivat minulle takaisin ja nyt en ole varma, joutuivatko kirpputorille ja toisiin kainaloihin. En saanut niitä koskaa ripustettua seinälle vaikka niin suunnittelinkin.
    Pietariin on helppo mennä bussilla, matkoja järjestetään paljon myös sisemmästä Suomesta. Ja täältä etelämmästä pääsee helposti junalla, laivalla ja tietysti vakiovuorobussilla (Turku-Pietari). Ja nähtävää riittää historiasta nykypäivään. Nyt kun rupla on edullista, tuliaisetkin saisi halvemmalla. Pietarissa pitäisi viivähtää muutama päivä, silloin vasta saisi tuntumaa sen sykkeeseen ja nähtävyyksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun matka olisi se vanhalla tyyliillä bussilla ja Moskova hotelliin muutamaksi yöksi.....ja toivoisin ettei oli niitä vanhoja "votkaturistia" matkassa! Ei varmaan olekaan, koska matkat ovat kalliinpia ja pimee rahan ja tavaran vaihto ei toimi niinkuin akaisemmin. Tuliaisia ei tarvi ostaa enään, muutenkin kämppä on kuin Berioska kauppa! Vaikka paljon olen saanut poiskin näkyviltä paikoilta......;)

      Poista
  3. Kauniita lakkarasioita tuli minunkin aikoinaan ostettua Pietarin matkoilta ja meripihkakorut olivat myös aikoinaan joka reissun hankintoja.
    Monesti on suunniteltu matkaavamme jälleen Pietariin, mutta aikomukseksi on jäänyt. Naapurin Irina, inkeriläissyntyinen ystäväni on monet kerrat puhunut että lähdemme kahdestaan jotta saadaan rauhassa kiertää museot ja käydä konserteissa.. Mutta toistaiseksi on jäänyt aikomisen asteelle sekin suunnitelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vain kiinostaa sinne meno....jos sitä vois noin vain rajan ylitää niin olisin jo siellä varmaan moneen kertaan käynyt! Haluaisin tämän nykyajan siellä nähdä ja olla vain ja katella.....tietysti entiset tutut paikat olisi tarkistettava, ehdottomasti......:)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Eikö olekin Ritva, en viitsi kaikkia kauniita esineitä ihan piiloonkaan laittaa! Joskus tulee mieleen ottaa oikein käteen tarkistella niitä ja sitä vartehan ne on ostettu......:)

      Poista
  5. Kauniita ovat nuo rasiat, olen joskus sellaisia nähnyt, mutta itsellä ei niitä ole. Nuo taulutkin värikkäitä.Oikein onnistunutta sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli, vähän samoista asioista joutuu joskus kirjoittaa ja kuvittaa.....mulla oli kyllä ensin joku toinen aihe mielessä, mutta en löytänytkään kuvia siihen....niin sitten näin!?
      Tämä päivä meni aika löysästi ohi ja tein niitä pakollisia muutamia kotihommia, kuten lakanoitten vaihto ja pyykin pesu! Huomenna lähen ulos, pienelle kierokselle ja hyviä keliäkin luvattiin, mutta mikäs meidän on näillä nastakengillä kävellä.....;)

      Poista
  6. Upeita ovat niin rasia kuin taulutkin, voimakas punainen antaa oman säväyksensä näihin.

    VastaaPoista
  7. Anja, kuvat olisivat voineet olla tarkempia, vuosien takaa! Nyt uusilla vehkeilla sais parempia, mutta näkyihän niissä se pääasia ! Selailen silloin tällöin Picassan omia otoksia, jos niistä jotain jutun aihetta saisi ja saahan niistä......:)

    VastaaPoista
  8. Kauniita boxeja, nyt vaan lyhyt kommentti (tabletti vasta opettelussa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, oli lyhyt tai pitkä.....kivalta vaan tuntuu, että kirjoitukset/kuvat on huomioitu!
      Onhan sitä tablettia käytettävä ja siinähän sitä sitten oppiikin.....;)

      Poista
  9. Kauniita ja taitavaa työtä ovat nämä taideteokset! Totesin, että pitäisi useimmin ottaa näitä esineitä käteen ja tarkastella.....:)

    VastaaPoista