Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

KOTIKAUPUNKINI KESÄKATU.


Se yleisin kesäloman aika sitten alkoi! Huomasin sen tuolla kaupungilla, että porukat on liikkeellä. Hyviä ja huonoja taiteilijoita tuntuikin olevan  paikapäällä koko joukolla. Tästäkin huolimatta suoraan sanon jo otti  korviin mummon soitto, tokko se edes soittoa ollutkaan, veteli pientä kurtuaan ees-taas. Olin vaivautunut  arvostamaani hanuria muistuttavaa peliä kohtaan, noinkin pahaa äänihaittaa ei saisi tehdä yleisellä paikalla. 
Pää oli peitetty paksulla huivilla, niin että vain osa naamaa näkyi, joten siitäkään en ole varma minkä ikäinen mummo oli, vai lieko mummo lainkaan!? Istui maassa lootusasennossa paperikuppi edessä ja kurttu venyi niin pitkälle kun käsivartta piisas.Vähän kuin voimistelu liike toistui, yhteen ja erikseen ja taas sama homma uudestaan, onneksi ei laulanut sillä kertaa!

Nuoret naiset kävelivät katua ja kilistelivät niitä  kerjuu astioitaan. Ovat opetelleet moi sanan ja sitten kun eivät saa kolikkoa niin englanniksi  tulee Jumalan siunausta!
Kolme ukkelia soittaa neljää samaa kappaletta alvariinsa peräkkäin. 
Pikkulapset on tänä kesänä pysyneet poissa kerjuu hommista, vissiin leiripaikassa ovat keskenään.
Palkoille eivät taida enää  päässä, mukiloihin ei lantteja kilahtele.
Tämäkin pitäisi jo tietää koska sama porukka on jo parina kesänäkin kerjuu hommissa täällä  olleet.

Sen verran kiertolaisen verta omassa suvussakin on, että minä voin tästä kirjoittaa. Oman sukuni  on jo viidessä suoraan alenevassa sukupolvessa  osittaisen elantonsa ulkomailla hankkinut. Tietoisesti kukaan ei ole sitä kerjäämällä tehnyt, vaan rehelisellä kovalla työllä. Sekä elänyt maassa kuin maassa, maan tavalla, lakia noudattaen. Sukuni tuli ranskasta satoja vuosia sitten tänne. Vainot, vastarinta ja piileskely Ranskassa sai nämä  protestantiset hugenotit pakenemaan joukkoteloituksia, ympäri maailmaa. Pieni osa tuli Suomeenkin, josta omat juureni alkoivat itämää. Siitähän tai niistähän tämä kiertolaisen elämä on jatkunut minuunkin ja pariin jo seuraavaankin jälkikasvuun asti. Antaa pyörien pyöriä, kulkuväyliä kyllä piisaa ja mikäs hätä tässä nykyään on kun suuremmat vainot on voitettu.


Simpukasta tehdyt värilliset korujen tekopalaset ovat minulle mieluisat, koska ne ovat mahottoman kauniita. Väri vaihtelee ja voimistuu kun valo siihen osuu. Lakkaboxi on Venäjän tuotantoa.

Toinen juttu sai minun huomion myöskin  kävelykadulla. Vaki huilipaikkani kun on sellaisen ison elävän valomainoksen kohdalla. Kuvat ja asiat vaihtuu sen mukaan mitä tapahtuu  lähiaikoina kaupungissa, ajan kulun ja säätilan siitä voi myöskin tarkistaa.
Nyt vain kävi niin, että silloin olikin seksimessut tulossa viikonlopuksi ja selostus sekä äänet sen mukaiset mainoksessa. Melko pitkä oli koko sepustus, ainakin tuntui siltä ja hyvin selvällä sekä kovalla äänellä se kuulutetiin  jotta kaikki sen varmasti tiesivät!. Pienen luovan tauon jälkeen ukko pamautti käskevällä komennuksella, ole tuhma ja tule paikan päälle!
Minä joka en ole sitä arempaan ihmiskastia, niin oikein säpsähdin ja samantien hätäisesti vilkaisin ympärilleni....että näkikö kukaan, mitä olin kuuntelemassa.....hih!
Vainvihkaan väänsin ahterini penkiltä pois, koska käski mun olla useimmankin kertaa se tuhma. Jotenkin vähän kuin nolostuin, koska en ole tottunut siihen että joku mua komentelee. Kaiken lisäksi tommosella asioilla jotka olen tottunut ite aina valitsemaan. Sekä loppujen lopuksi myös itse päättämään, miten ja milloin olen olen se tuhma....höh, sanon minä!

 Joku voin tietääkin  sen mun mestan kun on HooÄmmän edessä ja tien toisella puolella on oopeen pankki ja siellä Tiimarin katolla se iso puhuva mainostaulu sitten onkin. Puupenkki jossa istuin on ylätasolla. Siihen asetan itseni kun seuraan katunvilinää. Heitän kinttuni roikkumaan tyhjän päälle ja heiluttaen niitä, jotta nivelet kohilleen menisi! Metalliputki antaa tuen selälle jos istun oikein päin, seuratessani käännän koko kehoni, aseten käsienosat sen putken päälle tueksi ja laukun niiden alle pehmusteeksi,  että voin huoletta tarkalla kaikenlaisia kadun talaajia.  Auttaahan se ja muutenkin on hyvä paikka, koska esityslavakin  on nenän edessä, kuuluu ja näkyy. Silloin kun siellä on kaikenlaisia esityksiä, menen ajoissa omalle paikalleni.  Kesällä ilmaista  ohjelmaa riittää lähes joka päivä.

Torilla kävin maistamassa mansikoita, hinnoissaan olivat 5.50€ rasia, mutta herkullisia!


Kuvasin tämän partsiltani, olisi muuten kätevä vehje mulle nyt ja jos siihen polvinivelten vaihtoon joskus pääsen, niin mitäs sitä olisi tämmösellä huristella toipumisaikana.

Sanovat just radiossa, että piereskeleminen ja saunominen alentaa verenpainetta. Hyvä tietää tämäkin jos se paukku pääseen väärässä paikassa, niin voi todeta, että verenpainetta tässä kohilleen  vain yritän laittaa.......;D
 Uusi tieto oli tämä ilman vaihto asia, vaan saunassahan kaikki asiat korjaantuu vanhojen tottumuksien  mukaan....;)


12 kommenttia:

  1. Ei tule aika pitkäksi kävelykadulla, seurattavaa riittää, kun vielä mainoksetkin puhuttelee henkilökohtaisesti.

    Kivan jutun muuten kirjoitit - taitaa se "passipaikkasi" olla inspiroiva. Aina sattuu ja taphtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tule pitkä aika, maitokauppa reissukin venähtää useimpaan tuntiin!

      Passipaikkani on minulle varattu aitio, on se muuten joskus ollut jonkun toisenkin....en sentään pois aja, vaan tiedän kyllä miten saan itelleni siintä paikan...;)
      Reilusti käyn istumaan siihen pieneen paikkaan ja kun Suomessa ollaan, niin mehän emme yleensä sitä koketustta saatikka läheisyyttä tuntemattomalta oikein suvaitse. Eipä muuten aina tutuiltakaan, minä muuten olen yksi sellainen, siis aika harkitseva näissä asioissa....;/ Mutta jos mun paikka on viety ja haluan sen itselleni niin täräytän kyllä itseni liki, yleensä kohde häipyy silloin kokonaan pois.....;D

      Poista
  2. inspiroivaa tosiaan, nauroin makeasti juttusi loppukaneetille!!
    oikein hyvää ja aurinkoista heinäkuuta, maikku.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä korviani terästin, kun alkoivat puhua siintä verenpaineen tasoittamisesta normaaliin lukemiin.Aihe voisi olla ikivanha, vaan eiköhän siintä ole aijemmin oikein iletty ääneen puhua....heh...;D

      Poista
  3. Niinhän sitä sanotaan, että joka pierua piettää, siinä on jotain muutakin vilppiä :) Minulla ei oo mitään sitä vastaan, että ulkolaisia tulee tänne, mutta ei tarvi tulla lusmuilee. Minulta ei kyllä ropoakaan liikenen noille kerjäläisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on tämä sanonta, no siinä vasta se verenpaine nouseekin kun liikoja pijätelee....;)

      En ole ropoakaan heille antanut ja kun siihen lusmuiluun oppivat niin nopeasti. Silloin tällöin jo soittelevat kerrostalojen ovikelloja,lappujensa kanssa. Kerran tarkistin oventakusen ja säikäytin kerjäläisen juoksulla ulos. Olin kapula kädessä ja sanoin soittavani poliisin. Hyvin ymmärsi, mitä tarkoitin.Vissiin luuli että otin kuvankin, koska osoitin puhelimellä häntä, kiire tuli....;)

      Poista
  4. No olisi edes opetellut soittamaan kauniisti se mummo, tai kuka sitten olikaan. Nyt onkin mukavan lämmintä ulkoilla ja istuskella seuraamassa tapahtumia ja vaikka mansikoita popsia siinä välipalaksi samalla :) Kaunis maalaus, rauhallinen tunnelma siinä.

    VastaaPoista
  5. Näistä kerjäläisistä lapset ja mummot istuu katukivetyksellä ja vain venyttelevät sitä pikkuhaitaria! Säälittävän näköstähän se on, mutta nyt kun on kirjoitettu niin paljon heistä niin ihmiset vain kävelevät ohi, nk.minäkin!

    Tänään kyllä annoin jätskirahani hyville soittajille, nautin ja kuuntelin, mutta en sitten ostanut rommi/rusina töttöröä itselleni...no haitaneeko tuo, oishan se kyllä maistunut mulle....;)

    Tähän omaan maalaukseeni otin kyllä vähän mallia tunnetun taitelijan taulusta,toi roikkuu mun makkarini seinällä Bp-ssa..;)

    VastaaPoista
  6. Kyllä ei sielua hivele mummeleiden "soitto", ees ja taas eikä mitään sävelkulkua. Mutta rekvisiittaahan heillä on ne pienet haitarit. Joskus soittavat duettojakin vanhan ukkelin kanssa eikä sekään just musiikilta kuulosta. Ja tuosta kerjäämisestä puhuttiin tänään täälläkin, se pitäisi lailla kieltää ja lakia valvoa, romanikerjäläisiä pitää auttaa niiden omassa maassa. Mutta lomamatkallahan ne tuntuvat olevan, suomalaiset maksaa niille aina lentomatkan kotimaahan. Ja ne lapset vielä täällä pulloja keräämässä. Ei hyvä.

    Kovasti näköalapaikaltasi olet havaintoja tehnyt ja niistä kivasti kirjoitit. Ja maalasit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään en lähtenyt tarkkailee kaupungille!
      Humenis aamusta on purattava näyttely ja tuotava taulut takas. Kirjastossa kun ei saa pitää myyntinäyttelyy niin kaik tuotava pois. Jos en sitten jäiskin tummienturistien kaa hommiinn jos sais vaikka pietä kauppaa tehtyä!? En uskolla koska täälläkin on niistä paikoista käyty jo pientä kinaa, juoksen viellä vahingossa puukkoon tai vievät mun taulut tykkään matkaansa....heh....;)

      Poista
    2. Olen muuten ollu Romaniassa (monta kertaa...) ja nähny rikkaitten tummien öky-luksus-ym taloja... ei ollu köyhien tekosia, vaikka monen talon hommat vielä kesken.... tarvitaan vielä monta kerjäämään.

      Poista
    3. Telkussa tuli kerran juttu niistä ökytaloista, mahtavia palatsia ja korkeet muurit ympärillä. En ole varma näinkö sen dokumentin Unkarissa vai Suomessa !??
      Selvästi kyllä antovat ymmärtää, että millä rahoilla tummat niitä rakentaa!

      Poista