Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

tiistai 15. tammikuuta 2013

AIKA UUDISTUA !


Oli se muuten tosi outoa kun luin pikkuhesaria kuluneelle viikolla. Jotenkin ihan säälitti sen koko kun nostin sen Keskisuomalaisen kanssa eteisen lattialta!
Väkisin tuli mieleen, oiskohan tämä sitä lopun alkua, oli poloinen niin kovin laihakin, valtakunnan isoin ja tunnetuin sanomalehti.

Vähän kuin varkain hiivin aamuisin ja kurkkasin, että joko se olisi edes vähän pulskistunut. KSMLn sisään oli jakaja sen laittanut, oli turvassa ja lämpösessä tämä "oskari olematon nollakatu nolla".....
Yhdessä mahtuivat luukusta, tietämättä mitä lukijan mielessä liikkui. Vaikka aamuisin olen aina parhaimmillani tai oikeastaan koko pystyssä olon ajan, sen verran laiska olen etten tuuriani turhaan vaihda. Hyvällä mielellä pärjään pitempään ja helepottaa toistenkin olloo!

Lauantain aamuna totesin, että ootpas sinäkin alkanut jo hissukseen paksuuntua, vissiin sanoinkin sen sille HS-le. Mutta pyhä aamuna heräsin mahottomaan rapinaan ja rutinaan sitten kolahti. Syytelin jo naapurin Mehmettiä kun viideltä töistä pääsee, väsyneenä paiskasee oven kiinni kuuluvasti ja silloin aina tiedän kellon olevan 5.10 ! Ei ollut pojan syy, vaan sen uuden pikkuisen Hesarin. Eivät mahtuneet enää yhtäaikaa luukusta, KSML putosi ensin ja sitten HS!  Paksu 160 sivuinen lehti ei mahtunutkaan ekayrityksellä, vaan oli taitettava pitkulaiseksi. Rikki, repalainen ja kovasti ryppyinen se oli......
Sylissäni ne kannoin keittiön pöydälle, pakko oli silitellä ja parannella sen HSn ulkokuorta.
Että kyllä se siitä, lohduttelin ja teippasin....reissussa rähjääntyy, mutta varmasti tulevat päivät ovat jo parempia......;)

On se muuten mukavata lukea iltiksen kokoista aamulehteä, toivottavasti Keskisuomalainenkin muuttuu samaan kokoon jossain vaiheessa. Tämä Suomen vanhin Suomenkielinen sanomalehti edelleen voimissa oleva s.1871. Hesari paljon nuorempi s.1889 ja minä s.1946......;)

 

Tämä on vanha, lähes ikivanha kiiltokuva saattaa jopa olla äitini ajoilta, vaan on se niin kaunis!
Toivotan sanomalehdille hyvää jatkoa tällä näyttävällä kukkatervehdyksellä......:D

Alakoululaisena olen tässä hauskassa kuvassa. Saman tyyppisiä kuvia löytyy muitakin jopa perhekuva jossa kummallakin, isällä ja äidillä on omat lapset, kolmet kaksoset!?
Vaikka isä oli ammattimuusikko, niin olihan hänellä se oikea työkin. Tässä olen isän työpaikalla, saimme siellä käydä, veimme vaikka eväät hänelle jos piti töistä suoraan lähteä toisiin hommiin. 
Hänellä oli mielenkiintoinen työpaikka jossa olisin ollut vaikka koko päivän. Asuimme aika lähellä Valmetin tehdasta ja porttivahti päästi aina sinne sisälle. Joskus halusi aukaista ison portin ja meitä se sitten nauratti. Seuraavalla kerralla vinkkas sisään ja siellä oli kaikenlaisia vempaimia jota sitten esitteli meille! Muistan hänet oli iso kiltti mies, antoi joskus karkkiakin. Suurin osa meidän kadun perheen miehistä olikin Valmetin leivissä, silloin oli monta isoa tehdasta kaupungissa, maksettiin niitä kuuluisia sotavelkoja, joten töitä kyllä piisas.....

Luen nettiuutisiakin, mutta kyllä se paperilehti kuuluu tähän huusholliin ehdottomasti, kahdesta en luovu ja se toinen on Keskisuomalainen! Hesarin saan kun Pirkko sen siirtää mulle jos on pitempää pois Suomesta......;)




8 kommenttia:

  1. Maikku on tainnut kloonata itsensä vai onko tämä identtinen kaksonen vai kuvamanipulointi vai..;?

    Tabloidi koko on kätevä sanomalehdessä, Hesarissakin:DD
    Uskon että lehti kerrallaan siirtyvät siihen kokoon..;))

    Oikein leppoisaa tiistaipäivää sinulle, Maikku!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Sitä kyllä en oikein hirvee tehä, että itteni kloonaisin, vaikkakin kaikkea on aina kiva kokeilla....;)

      Kuva on trikkikuva jossa sama otos on ensin peitetty puoliksi ja sitten kuvauskode siirtyy toiseen osaan ja naps!

      Muuten huomaan että kirjoitan lapsuudesta/nuoruudesta/nykyajastakin, aika paljon monikossa!!!! Johtuu siitä kun Pirkon kaa meillä on niin pieni eikäero....niin olimme aika paljon yhdessä! Hän on se vähän vanhempi siksi viisaampi ja rahallisempi kuin minä...silloin ja nytkin. Kyllä meillä on aina ollut se oma kaveripiirikin, vaan on hyvä kun edelleenkin tulemme toimeen...;))

      Tiistai on toivoa täynnä...;)

      Poista
  2. Talboi koko olisi kyllä parempi lukea, johan sitä Ilkkakin mietti vaan ei vielä vaihtanut. Hesaria en ole lukenut vuosiin, mutta postilaatikossa katsoin että hyvältä näyttää. (sunnuntaiaamun posti tulee isoon yhteislaatikkoon)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan se on, että helppo on peiempi lehti lukea!

      Kukkakauppiaat eivät tykäneet Hesarin koosta, eipä käärästä isoa kukkaa pikku lehden sisälle....;)

      Poista
  3. Jos tuo kiiltokuva on niitä minun skannaamia, niin on se äitin vanhasta kiiltokuvavihkosta.
    Totun varmasti hyvin uuteen Hesariin - kunhan palaan niitä lukemaan. Koelukenut olen jo - hyväksi havaitsin, keittiön pöydän ääressa mahtuu kaksi lukijaa samaan aikaan.
    On muuten hyviä nuo isän ottamat trikkikuvat. Niitä on kaikenlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kiiltokuva sun skannaama, että siis aika vanha ja hyvin säilynyt!

      Yhtenä päivänä etin aamupala leivän salaatin lehteä, kun olin varmasti sen leivän päälle laittanut....;/ Löytyhän se kun KSMLn viimeisen sivun käänsin, hyvin olin sen ison lehen sivulle painanut, lautanen kun oli sen lehen alla! Sen verrän kostee oli niin pääs oikein liimautumaan....;)

      Poista
  4. Minä tilasin kuukaudeksi kokeiltavaksi tuon Hesarin, oudolta tuntui ensin, mutta ei hassumpi. Hyvä sitä on käännellä aamukahvia hörppiessä. Uutiset ja muut artikkelit kumminkin on samat ja lauantain lehdessä oli meidän pikkuneidin kysymys koskien räkää,, oli saanut asiantuntijalta kunnon vastauksen:)Kiva kun vastailevat lasten kysymyksiinkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti lehdet viedä keräykseen tänään,laiskuuttani en sitä sitten tehnyt.....siis mulla on se lauantain lehti viellä joten lukasen sen jutun.....;)

      Olen aina ihmetellyt ihmisiä jotka eivät hyväksy minkaanlaisia uudistuksia ja minäkin sen melkein tein...;/ Onneksi maltoin odottaa viellä muutaman päivän ajan ja kovin tyytyväine siihen olen nyt ollutkin.....;D

      Aino osasi kysyä sen kysymyksen, mitä minä olen nyt miettinyt kaksi viimeistä viikkoa....;) Sano tytölle terveiset ja kiitä puolestani, hyvä kysymys ja hyvä vastaus....;)

      Poista