Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

torstai 25. huhtikuuta 2013

MUUTTOLINNUT PALAAVAT PIKKUHILJAA....


Sanovat uutissa että kurjetkin tekevät paluuta! Milloin lie olen viimeksi kurkiauran nähnyt!?
 Tämä oma paluuni vissiinkin alkaa pikkuhiljaa, koska onnistun tekemään jo muitakin temppuloita, enkä vain omia päälihousujani kintuihin pudottaa.

Otin komerosta esille sellaiset kengät mitkä tiesin hyviksi! Mulla oikeastaan onkin vain hyviä ja järkeviä kävelykenkiä. Vuosien myötä olen oppinut siihen, että Eccot ja Sievin kengät kyllä vie eteenpäin, vaikkakin nämä viimevuodet ovat vaatineet niiltäkin aika paljon.
Punaiset nauhalliset Sievin jalkineet jalassa astelin lähikauppaan, harkittu teko joka oli vain toteuttamista vaille. 



Lähdin reppu selässä ostamaan isoja pehmoisia vesirinkuloita. Se oli minun mielitekoni jota olin odottanut jo useimman viikon, rinkeli päiväkahvin kanssa. Se olikin just sitä jota kantsi kuukauden odottaakin...maistui!
Ostin samalla punaista maitoa, koska marjapuurojen kanssa haluan niin tehdä, ei se niin ehdoton ole....mutta kun olen toipilas, niin sekin on toteutettava!
 Edistää parantumista....;)
Hellaa en  ole käyttänyt koko aikana koska kepit joutuu olemaan apuna ja siten ei oikein kuumia kattiloita tai pannuja nostella.
Mikrouuni on erittäin hyvä vehje, kun tein etukäteen annosruokia pakkaseen. Sitten sellainen peli kuin riisinkeitin toimii erinomaisesti. Olen sille opettanut monta mainiota toimintaa näiden 15 vuoden aikoina. Ei tarvi tarkkailla palamista tai sekoittamista, saatikka itseensä vahingoittamista, ja saan terveellistä maittavaa ruokaa! Tämän riisinkeittimen toi paluumuuttaja Leena kuormansa mukana, se on toiminut loistavasti nämä kuluneet vuodet mun taloudessani....:)
Seuraavaksi lataan siihen riisiä, vettä ja omenasosetta, puuro  valmistuu reilussa puolessa tunnissa. Sitä sitten nautin muutaman päivän ajan sen punaisen maidon kanssa.

Ihmiset ovat itselleen uskotelleet, että me ammattilaiset vain teemme ja herkuttelemme  siviilissäkin.
Minä joka kolmekymmenta vuotta tein työtäni herkkupatojen ääressä, olen erittäin vaatimaton koti oloissa! En käy ravintoloissa annosruokia syömässä, normaali perus lounasruoka kyllä maistuu  muutaman kerran kuukaudessa, näinhän se vain on!


Vieläkään ei oikein luista toi blogien luku ja vastaamiset ovat hakusessa, mutta uskon sen tavan tottumuksen olevan jo tuossa nurkan takana. Otan se kyllä haltuuni lähiaikoina.
Samoin lukeminen eikä tv-n seuraaminen tunnu vieläkään olevan sitä mitä haluaisin tehdä, tuntuu kun noi koipeliinit ovat yhäkin jonkinlainen haitta!?
Tämäkin kirjoittamisen olen keskeyttänyt useimman kerran.....mutta aistit ja halut kyllä tulee takaisin....ostinhan niitä rinkeleitäkin....;)

ps.noi kurjetkin pitkine koipineen laitoin ihan siksi koska Aasiassa nämä linnut tuottavat sitä onnea niin mikseipä täälläkin!? Siis jonkilaisia hyvän ilman lintuja ovat, tosi näyttäviä kaikkine tempuineen ja ulkonäkökin varsin kunnioitusta herättävä kyllä on.....

14 kommenttia:

  1. Pikkuhiljaa reviirisi laajenee, kun jo pääset kauppaankin. Kivas, kun sait rinkeleitä ostettua, potilaan pitää saada vähän sitä mitä mieleen on.

    Minulta lähti eilen niin lonkka kuin polvikuvat ortopedille arvioitavaksai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kyllä tosissani tätä reviriä laajentaa ulkona, vaikkakin siitä sitten seuraakin rokuli päivä sisällä.
      Kiitos Mummeli ja rinkeli maistui tänääkin hyvältä....;)

      Poista
  2. No toivottavasti noi kurjet tuovat sitä onnea ja paraneminen tapahtuu nopeesti. Johan kuitnkin oot aika pitkällä, kun jo kaupaankin oot selvinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän saakka olen ottanut kerta viikoon toisilta apua kauppaa! Vähän sitä tavaraa tarvii ja yritän taas ite huomenna ihan kuntoilu mielessä!
      Ne kurjet tuovat viellä mukanaan rikkauttakin....;)

      Poista
  3. Oletpa sinä jo edistynyt, Maikku, pääset jo kauppaankin..:)))
    Oikein hyvä, että olet jo selvästi voiton puolella!
    Leppoisaaa loppuviikkoa sinulle.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo, onneksi sitä edistystäkin tulee, mutta kun tuntuu vain hitaasti osuvan kohille!

      Poista
  4. Taitaa nuo kurjetkin olla sun omia maalauksia?! Kun en muista.

    Hyvin ja normaaliin tahtiin taitaa parantumisesi edetä. Ei ole tullut yllätyksiäkään - suuntaan tai toiseen. Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty, sanotaan (kotona meillekin opetettiin jo pienenä... heh heh). Tarkoitan, jotta terveydenhoitopuoli antoi oikeat neuvot ja valmisteli leikkauksen hyvin ja itse sitten osasit arvioida koko homman sen mukaan - ja oikein menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kolme kurkitaulua meni saman tien, maalasin ne Suomessa! Sen jälkeen olen maalannut 2x kolmen sarjaa ja nekin ovat lentäneet uuteen omaan kotiin. Ovat vähän sellaisia Japanilais tyylisiä sermiä!

      Sain kyllä selvät ja hyvät neuvot leikkauksesta ja jälkiseurauksista ja ovat kyllä toimineet. Onneksi en ole liian hätäinen ja osaan tarkkailla itseäni...;)

      Poista
  5. Hienoa kun jaksat jo kaupaankin mennä.Hyvää loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Yritän kyllä kehua itseäni ja taputella hellästi kun olen onnistunut jossakin...;)

      Poista
    2. Voisinko sanoa että hiljaa hyvä tulee ♥ onneksi sinulla on kärsivällisyyttä toipumiseen:)
      Kauniita kurkia maalauksissasi! Pari hassua näin pellolla, mutta vähän väliä kuulee niiden jossain lähistöllä ääntelevän.
      Kevätterveiset sinne Jyväskylään!

      Poista
    3. Leikannut lääkäri sanoi että vasta vuoden päästä tietää tässä minun tapauksessa onnistuiko leikkaus vai ei! Olen kyllä toipumisessa edennyt kun ennutuksia muistelen ja tottavie toivon ettei tulisi takapakkia, mutta kaikkeen olen kyllä varautunut.
      Tässä tapauksessa kyllä voi todeta hiljaa ja järkeä käyttäen eteenpäin....;)Kiitos Minttuli!

      Poista
  6. Ihana mieliteko nuo rinkelit! NAM!
    Hieno juttu, että kävit jo kaupassa. Siitä se toipuminen edistyy. Ja kevätpäivät edesauttavat, iloinen mieli on puolet paranemista.

    Hienoja kurkitauluja!
    Kauniita kevätpäiviä ja edelleen paranemista sinulle, kesä on jo ovella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis myötäelämisestä!

      Eilisen rokulipäivän jälkeen yritän pientä pyrähtämistä tossa kadulla. Laitan reppuun kaksi muoviastiaa ja lähen ostamaan valmisruokaa viikonlopuksi! Katotaan mitä siihen saan, kanaa tekis mieli! Pikkuhiljaa noita mielitekoja alkaa tulla, toisten tekemiä sapuskoita, omia on kyllä viellä pakkasessa...ei nyt sillä....;)

      Poista