Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

PRINSSI YRJÖN KUNNIAKSI KORUT KÄYTTÖÖN !



Nyt meni....sanoisinko viime tippaan tämä korun valinta! Luin jostain, että ne Britanian  Prinssi Yrjön ristiäiset onkin tänään !
Se helpotti kun uutisesta selvisi, että ovatkin aika vaatimattomat ja näin arkena.
Kummitkin valittu ihan ystävistä ja lähipiiristä....vähän kuin normaalin rahvaan  mukaan, että kamut kummeiksi!
Ei edes siskoa saatikka veljiä taikka oikeita kuninkaalisia ollut valittu tähän kummeuteen!?
Vaikkakin Willin serkku Zara Phillips, Annen tytär on yksi kummeista ja on oikeastaan kuninkaalinen....kait niku silleen!
Aikomukseni on laittaa tämä hieno jalokivinen kaulakoru näytille  ristiäisiin, korvakorut olin jo tehnyt aikaisemmin, niin en muistanut ottaa  niitä jostain lokeroista esille kun kaulakorun kuvasin, että siksipä ei niitä kuvassa näy!
Ovat noita kantillisia, lilahkoja lasihelmiä, kolme samanlaista roikkuvaa perätysten, ihan jees käypäset kaulakäädyn kaa.

On kumminkin  oltava varakoru, vaatimattoman oloiset ilman kiiltäviä ja näyttäviä timangeja.
Kauniin ison hopeisen sydämen jatkoksi rakennettu kääty!


Isoja lituskaisia posliinihelmiä, vois olla vaikka käsin maalattuja ikivanhoja kiinan keisarin peruja.....korun välihelmet hopeisia ja värilliset kuninkaalisen sinisiä helmiä!
Korvikset on vanhat paksuhkot pienet hopearenkaat, ei ole kuvassa, koska jokaisella on sellaiset jo hommattu teinivuosina.

Mekosta en tiedä, voisi olla jonkinlainen kaksiosainen, sinivoittoinen väri joka mallaisi  hyvin kumpaakin koruun.
Pileet alkaa klo 17.oo joten etiketti ei vaadi pitkää kolttua, kunhan siistinä  ja ajoissa tulee kirkkoon.

Lisäselvitykseksi, korut ovat tuunattuja! Uutena alesta ostettuja ja sitten kotona hajotettu ja taas uusiksi oman maun mukaan kasattu asustekoruiksi.
Eka korun jalokivi/timantti osa on käsirenkaasta iroitettu, joita on vielä kaksi odottamassa osaansa, mihin lie sitten päätyvät. Korumetalli putket olen oikein ostanut kpl hintaan alan kaupasta!

Toka korussa myöskin suurin osa materiaalista on neljästä erilaisesta käsirenkaasta työkaluja apuna käyttäen varovasti irrotettu ja taas kasattu....vähän taitaa olla hullun hommia tämäkin....mutta olkoonpa niin kauan kun siitä tykkään!?
Vahapiuhaan pujotettu ja kaksois-solmuilla lukittu. Tykkään tätä systeemiä käyttää koska sillä voi säädellä kaulakorun pituutta ja helppo pujottaa yli pään kaulalle. Jääpi lukkojen näpräily kokonaan pois.

Tämmöistä  sain aikaiseksi hirmuisella kiireellä.....;)

10 kommenttia:

  1. Taisi olla kivat ristiäiset kun noin huolellisesti korusi valitsit. Kauniita ovat ja varmasti sopivat illansuun asuusi.

    Täällä "mojoorien mailla" ei ollut aikaa ristiäisiin kun eilinen päivä meni Unkarin kansallispäivän (1956 kansannousua mustetaan lokakuun 23. päivänä) viettämiseen. Sitä paitsi meillä näkyvillä telkkukanavilla sitä tuskin esitettiikään.

    Muuten vielä.... ihan tehokeinonako otit käyttöön hurjan tekstin koon vaihtelun tässä kirjoituksessa?? Vähän vaikee lukee kun välillä on ihan pientä ja sitten suurta ja .... vai mikä sitä tekstiä muuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurattaa kyllä toi mun kirjasimien kokojen vaihtelu, en sitä nähnyt vaikka tarkistin niin samaa oli fontit!?
      Aloitin kyllä isommilla mitä normaalisti, koska luulin kirjoitavani vain muutaman rivin, ennen ja jälkeen kuvien....vaan kun sitä tulee, vaikka kuinka on suu supussa.....heh....;x

      Lopuuselvennys oli normaalilla nk.tavallisesti kirjoitan!
      Jos mua rupee ottaa tekstitys silmiin niin sitten vasta sen korjaa! Vaan noi kävikin oikeestaan korostukseksi joten toistaiseksi annan sitten olla sillä tehokeinona.....;)

      Telkusta sitä ei näytetty, ainostaan hyvä pätkä netissä oli kun mummelit ja ukkelit sinne kappeliin menivät heitäkin oli vai parikymmentä....lapsi oli kyllä ihana!



      Poista
  2. Oikein kauniita koruja, kelpaa kaulallensa laittaa seuraaviinkin juhliin!
    Totta puhuen, ihan hyvät ristiäiset mitä nyt näki, ja pikkuprinssi niin isänsä näköinen komea miehenalku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tullut sellainen tapa, että aina on laitettava noihin parempiin juhliin uusi koru.....muistavat pian, että johan se on noita ennenkin pitänyt ja sitten on joten nolo olo.....;))

      Se oli kyllä aivan ihana videon pätkä minkä netistä löysin, Naisten asusteiden väri oli sininen tai valkoinen joten ois ne korut siellä kyllä menneet...kiitos Minttuli!

      Poista
  3. Toivottavasti tulee isäänsä komea mies tästä Georgesta:))
    Ukkiinsa Charlesiin jos tulee, sopii hyvin variksenpelättimeksi...
    Ihanat korut valitsit ristiäisiin, kiitos Maikku;)

    Kaunista ja iloista loppuviikkoa sinulle:D

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tulee isäänsä pikku George, kun näyttivät jossain hänen lapsuuskuvia, ihan samanlaisia palloposkia/suppusuita ovat!

      On oltava tarkka näissä korujutuissa..heh....;)

      Kiitos Aili ja hyviä keliä toivon sinne, lunta lupasivat, mutta muistetaan olla varovaisia!

      Poista
  4. Kauniit korut valitsit ristiäisiin,komea miehen alku:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Korut valitsin oikein, sillä noilla kuninkaallisilla on niitä valkoisia helmiä, että erottuvat rahvaasta!
      Oli kyllä komea miehen alku, eikä se vanha pitsimekko yhtään neitimäiseltä näyttänyt, tämän tulevan kuninkaan päällä....;)

      Poista
  5. Voi että, tulee ihan Lisabethyn timangit mieleen tuosta ekasta korusta. Ne on sillä vaan hatussa ja sitä on raskasta jo niin iäkkään daamin kantaa! Tästä sinisestä kaulakorusta tykkään, se todella kaunis.
    En nähnyt ristiäisiä edes telkkarista, vain uutiskuvassa pieni George oli isänsä sylissä ja kovasti isä poikaansa hyssytteli... Kivat sulle, korumestari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista paljon se Ellun kruunuhattu karvareunuksineen painaa, mutta raskas se on.....timantit oli mun korussa tosiaan saman kokoisia, kiitän huomiostasi Anja....;D
      Se sininenkoru olisi käynyt hyvin Willin anopin asuu, värit olisi toiminut just kun oliskin pitännyt näissä juhlissa! Naisilla näyttävät asusteen miehet niissä samoissa tummissa puvuissaan, vähän kuin meidänkin juhlissa täällä....heh...;)
      Isä sylissä meni Yrjö kappeliin ja äidin sylissä tuli sieltä pois!

      Poista