Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

LUPPOAJAN ASKAREITA.



Viikon verran ja ainakin kerran jos ei parikin kertaa päivässä, olen yrittänyt uudistaa tätä blogini naamaväriä. 
Passelia ei sitten millään ole löytynyt, vaikka kaikenlaista on vaikka toisillekin jakaa. 
Sen jo tiesin, että etin vaaleta pohjaväriä ja tummia kirjaimia ja pukstaavien koko otsikoissa oltava aika näkyvä! 
Mulla kun tuottaa vaikeuksia lukee tekstiä joka on tummalla pohjalla värillisillä kirjaimilla.
Sitten kun näitä kuvia käytän ja tykkään niitä raamittaa milloin mitenkin, niin yleisesti ottaen vaaleasta pohjasta kuvat tulevat paremmin oikeuksiinsa.

Tämä samahan pätee tauluissa, mun huuhollissa vaaleat seinät niin taulut erottuu naapuriin asti. Ei nyt sillä, olen kyllä vasiten maalannut sekä kehystyttänyt värillisillekin seinillekin  tauluja. Kun tilaaja on halunnut koko helahoidon, siis "avaimet käteen" työn, niin haluan kyllä tietää seinän värin. Mieluimmin vaikka paikan päällä, koska jokaisella on myöskin eri näkemys väreistä.

Mainitsemisen arvoinen asia, allekirjoittaneella on vihreen, turkoosin ja sinisten vivahteiden kanssa jonkinlaisia ongelmia, ei nyt  ihan alvariinsa. Mielestäni näen sen värin sinä millä annan suustani ääneen ulos tulla, mutta on sitä väriä aika usein oikaistu ja pyydetty tarkistamaan näkemystäni.
Vieras ei tunnu tohtia päin naamaa sitä tehdä, pitäisi kylläkin! Lapsi kyllä korjaa ja mun sisko myöskin, josta en ota itseeni, vaan tarkistan sitten värin uudelleen. Vissiin jonkinlaista värisokeutta nk.mun jonnilainen lukihäiriökin. 
Kumpikaan ei ole mua pahemmin haitannut, kirjoitan, luen ja käytän paljon värejä, yhdessä ja erikseen. Joudun kyllä ylimääräistä työtä tekemää näiden asioiden kanssa, tottunut olen siihenkin.

Onneksi tämä huumorin kukkanen rehottaa yhäti, että sen piikkiin on hyvä laittaa nämäkin jutut......jospa olenkin vain vähän huolimaton, enkä ajattelet näitä asioita tarpeeksi, silloin kun pitäisi......;)


Tämä kaunis pinkki kaulakoru tuli tuunattua kisojen aikana.
Sitä on jo käytetty kerran, kun sain tietää, että Ruotsin Madde sain tyttövauvan!
Sitten seuraavaksi oiva valinta p-mäkeen laskiaistiistaiksi, hernekeiton ja kuuman punssin kanssa!
Kolmanneksi, kansainvälinen naistenpäivä 8.3 niin koristan itseni pinkillä kaulakorulla vaikka kun menen saunaan....jos muuta mainisemisen arvoista tapahdu tulevana lauantaina!

Muistin, että ruusujahan ne jakelevat aina naistenpäivänä kaupungilla jos saan ite valita niin otan vain vaaleanpunaisia ruusuja.......;D

10 kommenttia:

  1. Olet tosi taitava noiden korujen kanssa, teet niillä kyllä arjestakin juhlaa. Olen niin huono korujen käyttäjä, mutta sujuvasti ihailen kyllä¨
    Mukavata laskiasita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun ihailit tekosiani mummeli!
      Rumathan ne itteensä kaunistaa sanoi aikoinaan mun isäni meille tytöille kun itteemme rimpsalle laitoimme. Koitan joskus muistaa laittaa näitä koruja koristeeksi, kun tuonne kylille lähen, mikään välttämättönyys se ei ole mulle.....;)

      Poista
  2. Heino täytyy olla sanassakin ;) vai meneekö se brassailua puolelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meneehän se brassilun puolelle mutta puolustan, että suku on asunnut ja osa syntynytkin siellä Brasiliassa niin siitä kait se karnevaalin pito on mulle jäänyt jotenkin pakkomielteeksi....hih...;D
      Mullahan ei ole asunnossa saunaa vaan piiperrän talon saunaan ja koskaan ei tiedä kuka tulee rapusissa vastaan....jalkavaivasena en lukinut edes ovea sinne, joten kukapa sen tietää vaikka se oikea tulisi mua hakemaan valkoisella hevosella just sieltä.....pakko olla olla helemet kaulassa saunassakin....;)

      Poista
  3. Kaunis koru, tykkään:)
    Minusta tämä pinkki pohja on nyt hyvä.
    Totta, vaikeaa lukea tummalta pohjalta värillisiä kirjaimia, käy silmiin, pidän selkeydestä enemmän.
    Hyvää laskiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja uskon jopa joskus itsekin pitäväni tätä korua, koska tykästyin siihen!
      Lapsia vähän säälin kun eivät pääse mäkeen vaikka on laskiainen ja saahan se aikuinen silloin temmeltää. No sitten rokkaa ja kermapullia sitäkin paremmalla halulla tänään, multa jää kummatkin vissiin pois, teen kyllä hernekeiton lahiaikoina.....;)

      Poista
  4. Ihania koruja sinä osaat tuunata:)
    Kyllä minullekin kelpaisi tuollainen hieno kaulakoru...
    Minä olen ollut huono askartelija, olen kömpelö ja isosorminen---.
    Nyt sinulla on kaunis pohja, tykkään kovasti ♥
    Kaunista ja hyvää viikkoa sinulle, Maikku ♥♥

    VastaaPoista
  5. Kauniista nateriaalista saa näyttäviä koruja, vaikka ne olisikin purettu vanhoista helyistä! Vaikkakin tämä oli uusi mutta aikaa huokeella ostettu joten yhden tein ja helyjä jäi vielä toiseenkin koruun!
    Eihän sitä ihminen ihan kaikkeen itteesä laita, sinulla on harrastukset ja työt jotka vievät jo ison ajan....näinhän me näitä askareita jaetaankin ja mieltymyksen mukaan, tottakait.....:)
    Vähän on vaaleanpunaista tämä pohja mutta sanotaanhan, että kun kattoo vaaleapunaisten lasien läpi, niin kaikki näyttää näyttää vähän myöteisenmältä...heh!
    Kaunis väri, ainakin tällä hetkellä.....;)

    VastaaPoista
  6. Komee on kaulakoru, monivärisillä kivillä koru käy useitten vaatteiden kanssa - vaatteelle tai paljaalle kaulalle/rinnuksille. Taitaa tuo kiinnitys taas olla se solmujuttu, niin voi noita korukiviä asentaan miehustan oikeaan kohtaa - alemmas tai ylemmäs.

    On muuten vatkatun marjapuuron värinen tämän blogisi taustaväri nyt, tekstin kohdalla liilan suuntaan - ainakin tässä mun läppärin näytöllä. Värisävyt saattaa vaihdella eri tietokoneilla, ja tietysti se on silmistäkin kii (ainakin minulla maailman värit muuttu kun kaihi leikattiin silmissä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vahalankaa käytin koska sain sen koloista läpi, hitaasti meni koska se lantin metalliosa oli ontto, tuloreikää joutu ettimään ja kaksoisolmu oli lukkona, sä hokasit koko homman....;D
      Hyvin vatkattu marjapuuro on kaunis väri ja taidänkin pitää tämän jokin aikaa !

      Poista