Missään ei ole ohjeita siintä että kuin usein pitäisi vanhoja valokuvia selailla. Ajallaan, luulisin sitäkin tehneeni tai sanoisinko tarvittaessa, tarvetta taitaa olla nykyisellään, kerran jos ei jo toisenkin...
Olen huomannut, että kun tapahtuu jotain mikä poikkeaa jokapäiväsestä rutiinista, niin silloin saatan ottaa kansiot esille. Varsinnii jos se asia kohtaa minut ja en muista kaikkia niitä juttuja miten se nyt oikein meni ja miltä siellä silloin näytti. Jos on oikein henkilöistä kyse, niin on parempi tarkistaa siintä dokumentista, jonka muistan olevan, jossain ihan varmasti! Mulla on paljon valokuvia, suurin osa kansioissa järjestyksessä, mutta totuudella sanoisin, että olisin voinnut ajat-paikat-nimet laittaa näkyville, kera kuvien. Tietysti en ole sitä tehnnyt, koska kuvittelin että muistan..höh! Toisissa on kaikki merkinnät ja useimassa vajavaisesti. Kaikki olisi jälkipolville tietolisää, mutta voi niinkin käydä että perikuntaa ei kiinosta hevonvertaa kuvat, saatikka suku. No, mitäpä sitä etukäteen murehtii, kun en muutenkaa ruukkaa sillä itteeni rasittaa,että jos...ja jos, kumminkin...
Kaikesta huolimatta ja viisveisaan muista, minulle ovat vanhat valokuvat erittäin tärkeitä. Niissä kun on nimenomaan sitä historiaa jota on eletty. Tällähetkellä menossa viides sukupolvi, suoraan alenevana meidän suvussa, joka syntyy, elää tai kuolee myös suomen ulkopuolella. Onneksi kaikki, luulisin ja toivoisin edelleenkin olevan kiinostuneita valokuvauksesta ja sen tallentamisesta. Paljon on kuvattu sekä hyvin säilyneitä mustavalkoisia kuvia löytyy. Värikuvien alkuvaiheissa, vissiin paperi oli huonolaatuista kun ne nyt näyttää melko hailakan oloisilta, häviää ajan kaa kokonaan, olen melkein varma siintä .Sen ovat jo asiantuntijatkin sanoneet, että näin tulee käymään.
Onneksi aina on suvussa yksi jonka kiinostus ko.asiaan on kiitettävä ja Pirkko peri sen isältä. En vähättele itseäni missään nimessä, mutta kun on tapani ettiä se helpoin tie. Nimenomaan tässäkin on kysymys siintä että sisarellani on oikein oppia ja minulla vain kiinostus. Selvä järjestys, kaikesta huolimatta porukoilla tehty pieninkin työ, huomaa kasvaneeksi näin jälkikäteen katsottuna, suureksi saavutukseksi.
Serkusporukassa olisi myös minua viikon vanhempi eläkeläinen, jonka soisin astuvan myös remmiin. Sillä taitoa löytyis ja on sitä käyttännytkin näissä kuvahommissa.Sitten se seuraava sukupolvi pitäis saada ohjaimiin pikimiten ettei ravi lopu kesken, rataa kyllä piisaa ja kauraa löytyy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti