Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

PUNAHATTUINEN KOIRA.....



Kyllähän se on joskus toisenmakuisiakin kuvia laitettava maailmalle,
koska tämä söpöläinen,
tarkoitan tota oikeanpuoleista,
hatutonta,
on tällähetkellä ulkomailla. Vähän niinkuin jonkun tapasessa työharjotelussa, koska opinnot on jo viittä vaille ohi, viimonen vuosi menossa. Lopputyötkin jo vissiin tehty ja näytetty, ja eiköhän tule kesän kynnyksellä jonkinlainen todistuskin siintä,
että osaa suunitella, kangasta laittaa sopiviksi paloiksi ja sitten viellä koota  ne oikeaan tarkoitukseen.
Joita sanotaan sitten asusteiksi!!!
Minulle silloin nuorempana kävi toisenkin kerran niin että jopa sain ison kauluksen istutettua hihaksi ja se hiha tietysti kaulukseksi. Jätin homman kesken ja kun seuraavana päiväna rupesin uudestaan tarkastelemaan työtäni, niin se oli korjattu. Näistä korjaushommista syytän äitiäni ja siskoani, onneksi tekivät sen, koska minua ei olisi suuremmin haitannut tommoset pikkuasiat. En vielläkään ole mikään huippuompelija, johtuu siintä kun tässä lähipiirissä löytyy niitä tarpeeksi, vahinkoja tulee edelleenkin. Mutta tämähän ei ole lannistannut omaa luomistöitäni, into ja kokeilun halu senkun yltyy vanhetessa ja onhan sitä huolellisuuttakin tullut, vissiinkin lisää.

Näppärä tyttö, tämä Katja on käsistään, tätiinsä tullut. Puhun asiaa, koska olemme yhdessä tehneet paljon kaikenlaista, niin tiedän mitä tässä mumisen.
Olemme olleet paljon porukoissa tämän 19v-n aikana, vaikka välimatkat ovat olleet pitkiäkin. Sanoisin että tavallista enenmän mitä kummilapsien kanssa yleensä ollaan, ja uskoisin sen johtuvan siintä kun hän on veljeni tyttärentytär ja siis olen myös isotäti hänelle. Tästä syystä luonollisesti koko perhe on erittäinen läheinen. Ensin syntyi Tanja, Katja, Sonja ja viimeinen komistus Aleksi.

Nämä blogit ja facebookit on kätevä yhteydenpito, ne toimii ja niitä käytetään.

Lippiskaveri on muuten rodultaan Shar-pei ja muistaakseni Pongo nimeltään, Sillä oli erikoinen tarina. Isäntä oli jokin urheilija Kanadasta ja häneltä loppui oleskelupa Suomessa ja piti poistua ja koiran oli myynissä. Mutta tämä rotu kun ei ollut Suomessa salittu, tuli ongelmia, olis joutunnut nahkurin orsille. Mutta veljeni teki suuren työn ja sain rodulle uudet paperit ja Pongo jäi tänne. Oli muuten tosi hauska ja leikkisä moppe. Rotuhan on erittäin vaativahoitonen, muuten oli ja eli hyvän loppuelämän Karkkilassa, tämä Pongo. Nythän niitä on jo paljon Suomessa, kun laki tuli sallituksi, tällekin isonahkaiselle rodulle.

Ei ole skanneria ja tuskin tiedän mitä se tarkoittaa, sen kyllä että kuvia sillä tulee joidenkin erikoisten vaiheiden jälkeen esille. Kamera on, se ennakkoperintönä saatu. Otin kuvakansiot esille ja rupesin kuvaamaan ja tallensihan se kamera. Kun tätä taitoa on tullut lisää niin sain ne tän koneen sisälle, ja siirettyä postaukseni alkuun.

Terveiset sinne Unkariin Katja!

Posted by Picasa

12 kommenttia:

  1. Pongo oli mukava koira, seurasi tarkasti asioita ja osallistui perheensä elämään, puhumaan se ei kuitenkaan oppinut, vaikka usein siltä näytti.

    Onhan se niin - vai onko - ettei ihmisen perusluonne kamalasti muutu jos on oikeesti aito. Luonneviat ja muut on sitten toinen juttu.

    VastaaPoista
  2. Ihana koira hatussaan. Niin tarkkana siinä katsoo. Hyvinhän olet kuvan juttuusi saanut, helppoa kuin heinän teko. (en kyllä tiedä, onko se helppoa)
    Aurinko helottaa komeasti aina siihen asti, ku nse luvattu sade tänne ennättää.
    mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  3. PIKOLINIn kaa tässä puhuttiin siitä omasta perusluonteesta, minulla kun se tuntuu pysyvän edelleenkin samanlaisena ja se on muuten hyvä asia itselleni ja varsinnii niile toisille jotka joutuvat olemaan jollai tapaa kanssani. Olen aina ollut se mikä olen, on turha lisätä saatikka vähentää omaa aitoutaan, se johtaa vain luonnevikaisuuteen....;)

    MUMMELI, olin hyvillä mielellä kun otin sen opin käytäntöön sinun blogista ja kuvasin kuvia! Kaiken lisäksi onnistuinkin siinä! Kait toisetkin niin tekee, vaan ei ole puheeksi asti tullut,kiitos...;)Penskana se heinänteko oli helppoo(kun ei ollut pakkon edessä tehtävä), mutta jos nyt pitäis, ni ei käy talikko kätösiin, pitää vain naputella näitä näpyköitä..;)

    VastaaPoista
  4. Hauska kuva, Pongoa näyttää kiinnostavan mitä on kaverin lautasella, tai että jääkö sitä :)

    VastaaPoista
  5. Kiva kuva.
    Kaunis koira ja lapsi Katja ♥
    Mukavaa tarinointia olikin tässä.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. ANJA,kyllähän koiria kaikki kiinostaa,varsinkin ruoka, ei sais nauraa niille, mutta eihän sitä nauramatta voi kattoo ja seurata niiden juttuja! Eikä yksinomaan koirat, vaan kaikki Luojan luomat, luonto ja ihmisetkin on mukavata seurailla....hymy huulilla...;)

    SEIJASTIINA,kattelin vanhoja kuviani ja ihmettelin että kissoista on vähemmän kuvia, vissiin ovat nopeimpia liikeissään ja karkuun lähteneet kun kuvia on otettu!? Kissoja on paljon ollut lähipiirissa ja tosi persoonia...

    VastaaPoista
  7. Tämä on kyllä varsin hauska kuva!
    Hattuunkin taitaa soputua kun ruoka tuoksuu :D
    Jos Maikku muistat sen Eevi-koiran siinä sohvalla kevättä odottelemassa, niin Eeviä hävettää kaikenlaiset varusteet, varsinkin ne kamalat juoksuhousut!
    Mukavaa tarinaa suolsit!
    Hyvä kun muistutit kuvien kuvaamisesta, nyt albumien kimppuun:)

    VastaaPoista
  8. VIKKI,tottakait Eevin muistan;)! Juoksuhousut on kyllä aika pakolliset ja tietysti vähän noloo, kun kaikki näkee. Aika hassuu miten koiran ilmeestä näkee että nolottaa, jos pitää vaateissa olla. Toi Pongon lakki oli oikein rusettilla solmittu kiini, muistan kun lapset puki niitä heidän elikoitaa ja niitä oli heillä kaikenlaisia ja vähän liikaakin...;)

    VastaaPoista
  9. Hienosti olet ilman skanneria kuvan siirtänyt. Shar-pei muistuttaa fila-koiria sekä ilmeeltään että kooltaan. Ihana mussukka on saanut myssykän päähänsä. Odottaa, josko pienikin murunen lautaselta sinkoutuisi sivusuuntaan!

    Ihanaa, miten öiseen aikaan "keijut" tekivät ompeluksestasi valmiin! Sellaisia keijuja ei enää taida liikuskella kenenkään huushollissa. Tilausta kyllä olisi moneenkin kohentamiseen.

    Niin se maailma vie lahjakkaita osaajia, ja sanotaanhan, että "puoli lasta kummiinsa" ...

    VastaaPoista
  10. "anja", vanhinman kummityttöni häissä pidin pienen puheen virkani puolesta, jossa mainitsin, että kummilapsessahan on aina joitan kummistaaan, ja totesin, että harvoin kauneus ja älykkyys kulkee yhdessä. Tällä tytöllä oli onnea, koska hän peri ne kummitädiltään! Tähän vastasi morsiammen eno, että hän kyllä uskoo, että VAATIMATTOMUUSkin on kummmilta perittyä, tässä tapauksessa! No, minä vienosti vain hymyilin ja kiitin! Olimme yhdessä kasvaneita, lapsuuden naapureita
    joten musiikki soi ja tanssi jatkui...;)

    ps. Vähän kylläkin noloo, pinkki-akkojen-hattu ja Kiinan-Keisarin-Palatsi-Koira!? Laitan kohta myös komeita kuvia Brassa-filoista...;)

    VastaaPoista
  11. Hei Maikku, hyvää huomenta.
    Juuri aukasin koneeni, ja sinulta oli hauska kommntti, kiitos :D

    Mutta se siitä, tuossa sanoit, että kissoilla on eri persoonia, niin tuli mieleen eiliset :hauskat kotivideot tv:ssä kun kissat jutteli, olin kuolla nauruun.
    Ja on ne eri persoonia.
    Mona varsinkin on niin äkäinen välillä ettei saa ees silittää, toisinaan se on niin hellyyden kipeä, vähän kuin minä siinä haasteessani, kovasti kaksijakoinen :D

    Lempeää päivää
    t
    seijastiina

    VastaaPoista
  12. SEIJASTIINA, joo katoin sen tv-stä saman jutun, hauska se oli! Mun on joskus vaivannut kun kissat tuijottaa, kokeilin oiken kun se tunne tuli, käännyin kattomaan ja kissa vain jatko tuijotustaan, eikä silmäkään värähtännyt. Päätin jatkaa sitä tuijottamista, että katotaan kumpi kestää....kissa voitti! Mulla ei ole koskaan ollut mitään kotielukoita, mutta porukoilla on ja sillä olen aika paljon joutunut niitä"sietämään". Hauskojahan ne on ja montakin hupasta tarinaa löytyy, seurakaverina ja kuulijoina mitä parhaita, sen olen kyllä todennut monta kertaa....;)

    VastaaPoista