Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Budapestin vanhoja rakennuksia.

Maikku Józsefvárosin Práter kadulla vuonna 2007.
Tässä on taas Maikun sisko asialla, eli terveisiä tulee Unkarista. Valitsin tähän juttuun vanhoja rakennuksia kotimme läheisyydestä, tiedän että ne inspiroivat mielikuvitusta ja saavat taiteilijan pensselin heilumaan. On muotoja, värejä ja pintoja.

Budapestin Józsefvárosin kaupunginosaa kunnostetaan kovaa vauhtia. Kokonaisia korttelita rakennetaan uudelleen, hyvärunkoisia ja arvokkaita rakennuksia restauroidaan, katuja korjataan, putkia ja johtoja uusitaan. Tämä yllä oleva kuva on vuodelta 2007. Kuvan talo säilytetään ja kunnostetaan jossain vaiheessa, näin oletan. Muistaakseni sen julkisivu on vielä tuossa surullisen näköisessä asussa.

Alla lisää Józsefvárosin rakennuksia, ihan siitä kodin läheltä. Toinen rakennus on jo restautoitu ja toinen odottaa seuraavaa restauroinnin vaihetta. Työ on jo aloitettu, talon pinnasta on poistettu irtoava materiaali ja jäävät osat kiinnitetty. Rakennusten restaurointi on tarkkaa puuhaa, työ tehdään oikeitten periaatteiden mukaan (ei siitä sen enmpää, Unkarissa tuo työ hallitaan oikein - niin olen ymmärtänyt). Usein vanhat ja huonon näköiset talot on kunnostettu sisäpuolelta jo aikeisemmin, julkisivun restaurointi on usein jätetty viimeiseksi.

Kuvaa napsauttamalla sen saa suurrennettua hyvin suureksi, niinkuin muitakin kuviamme, kuva tulee uuteen näyttöön ja voit tarkastella seinän rakenteita tarkasti - niin tässä kuvassa.


6 kommenttia:

  1. Kyllä on upeota vanhoja taloja. Hienoa, kun säilytetään ja kunnostetaan. eikä vain lyödä maantasalle ja tilalle ilmeetön tylsä talo.
    terveisiä!

    VastaaPoista
  2. Kyllä Budapestissä on upeita rakennuksia, olen nähnyt omin silmin<3

    Oikein hyvä, että vanhoja kauniita taloja korjataan ja entistetään hienoon kuntoon.;))
    Tuossa alemmssa kuvassa on Hostel, eli täysihoitola, vai ymmärsinkö väärin?

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, ja kiitos postauksesta<3 Ps. Terveisiä Maikulle<3

    VastaaPoista
  3. mummeli: Yrittävät siellä säilyttää vanhaa niin paljon kuin mahdollista. Ja siellä on paljon mitä säilyttää, työtä piisaa loputtomiin. Uuttakin tehdään, usein vanhaa tyyliin tai sitten ihan modernia.

    Aili-mummo: Tuon hostelin toimintaa en tunne, se voi olla täyshoitola, majatalo tai vuokrattavia huoneita. Käyttävät nimiä aika vapaasti. Tuossakin on lähellä pieniä hotelleja, muita hosteleja ja joku yömaja kodittomille. Yritänpä etsiä netistä.

    VastaaPoista
  4. Aili-mummo: Hyvä kun kysyit tuosta kuvasta (Hostelista), kiinnostuin tutkimaan nettiä lähemmin. Hämmästyin kun huomasin että siinä meidän nurkilla on tosiaan useita uusia majapaikkoja. Eikä me olla huomattu mitään, niit on tullu kuin sieniä sateella. Tuon kuvan (kuvattu just vuosi sitten) Hostelin kohdalla on nyt Centrum Apartments, nettitiedot vielä puutteelliset, mutta osoite oli oikea (Vajdahunyad 27)ja siinä olisi 17 huonetta. Hmmm - tiedä sitten mistä on kysymys - pitääkin käyda kattelemassa.

    Aika vapaasti käyttävät Hotel, Hostel, Apartment, Panzio, Rooms, Guesthouse, Residence ym nimiä. Hostel nimeä käyttävät usein retkeilymaja tyyppisestä paikasta tai hotellistakin, kesähotellit on usein hosteleita. Unkariksi hotelli on "szálloda".

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että vanhoja taloja restauroidaan sen sijaan, että ajettaisiin caterpillarilla kumoon ja uusi laatikkorakennus tilalle. Liekö Unkarissa myös verotekninen juttu, että julkisivu jätetään viimeiseksi kunnostettaessa? Eli että vasta valmiista joutuisi maksamaan kiinteistöverot? Mutta arvokkaita ovat nämä rakennukset sitten, kun on ulkokuorikin tiptop. Ja silmäähivelevän kauniita. Kyllä ennen osattiin rakentaa.
    Terkkuja Maikille!

    VastaaPoista
  6. anja: Taitaa siellä olla jotain keinotteluvaraa, ainakin yksi tuttava viivyttelee talonsa valmistumisessa ja saa noottia kaupungilta. Kerrostaloja hoidetaan eri tavalla mitä meillä, jokainen remppaa oman asuntonsa miten haluaa, muu osa talosta on vaikeempaa. Arvotalot, ainakin julkisivut on usein suojelukohteita ja kaikenlaisia säädöksiä piisaa.
    Terkut menee Maikulle, kiitos.

    VastaaPoista