Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

perjantai 21. syyskuuta 2012

OMENOITA....;)


21.9.1956 otettu kuva löytyi, laitoin tämän  tasan 56 v.vanhan kuvan tähän, liekö jo aikaisemmin esitelty siskon tai mun blokissa.
Taaskaan ei haittaa, koska etin kuvia omenoista ja löysinkin ajankohtaan sopivaksi. Oma koulussa tekemä hame vihreä/puna/valko ruutuinen ja Amerikan paketista saatu vihreä sametti jakku ja punainen frotee pusero päällä olen minä!


Veljeni talvisessa omenapuutarhassa, luultavasti 1960 alkuvuosina! Norjalais villapaita päällä, muistan sen kun kiertelimme siellä koko porukan voimin ja miehet saivat ne silloin tarpeeliset hyvät villapaidat! Olivat edullisempia silloin, nykyisin niitä ei voi kuin katsella siellä!


Siskoni Pikolini, muutamia vuosia myöhemmin kuvattua! Oma kutoma villatakki ja  muodikkaat tweed housut jalassa, myöskin oman käden töitä!
Erinomainen dokumentti siitä, että pullaa sai kyllä meillä vapaasti siivuttaa ken halusi. Ei nyt ihan sillä, taisi siitä joskus tulla sanomistakin.....! Se mainio iso viileäkomero jossa ylähyllyllä oli sitten pikkuleivät, niihin tarvittiin kyllä jakkaraa avuksi.....
Tässähän tulikin sitten koko perheemme esiteltyä, kera yli viiskytvuotta vanhojen mustavalkokuvien!

Omenoissa kun ajatukset olivat tänään! Olin sisimmässäni toivonut jos joku tarjoaisi niitä minulle. Olen vähän huono kerjäämään, tiedän että kyllä saisin, mutta.......;/
No, eilen illalla soitti entinen työkamuni ja sanoi olevansa tässä nurkilla ja auto täynnä omenia, otatko kysyi hän!?
No voihan veikkosella otan tietysti, ajatusten lukija oli Kirsi. Totesin taaskin olevani aika noita-akka, sillä nämä telepaattiset kykyni siis toimii edelleenkin.
Sosetta ja kauraryyni paistosta  teki mieli jo melko pitkäänkin.
Yleensä olen näin satoaikaan jo muilla mailla, vaan nyt pysyn tiukasti näillä nurkilla. Joten ei muuta kuin sosemylly pyörimään....;)

ps. unohtui kinttukivutkin kerralla! Vasen, se vaivasempi jalka on kuin pakanamaan kartta ja toinenkin vähän normaalia värikkäämpi. Viime lauantaina nousi keittiön lattia pystyyn, lankesin alta aikayksikön! Jokainen tämmöinen tietää mitä siitä seuraa, joten olkoonpa!? Pääasia, että selvisin loppujen lopuksi siitäkin sotkusta jotenkuten, luita ei mennyt, mutta itsetunto kärsi pahasti! Tärähti koko mymmeli kertaheitolla. Onneksi mulla on hyvä taito selvitä hankalista tilanteista ja toimia sen mukaa, Rauhallisesti, asiallisesti ja järkevästi kun toimiin niin melkein kaikissa tilanteissa pärjään. 

Olen varovainen ja kiitän jo etukäteen jo osaanotosta.....;)

10 kommenttia:

  1. Täältä tulee roppakaupalla myötätuntoa, kun oma kroppa on kuin halolla lyöty. Eilisen puunkaadon jälkien siivoaminen taisi olla pikkuisen liikaa, mutta ompa nyt tehtynä kumminkin.
    Minäkin haikeana katselin naapurin omenapuita mielessä kaikki omenaherkut, en vain saanut kysyttyä josko riittäisi muutama. Sitten tulivat kysymääm huolinko ja nyt on sitten niitä riittänyt vähän joka hommaan, ihana juttu.

    Ihanata viikonloppu, kivuistasi huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mummeli! Luulin että sain vain pienen tumman läntin jalkaani, vaan lisää tulee, nyt jalkateräkin kirjavana! Kinttu kuin huonosti tehty tatuointi! Turvoksissa ja jännästi tuikkii, no eikohän se siitä tokene....;)
      Siinä sentään olit puusavotalla, liikaahan sitä tekee aina kun viellä kuvitelee että nou probleemia.
      Jätin omenasoseen teon jollekin toiselle päivälle, pitää purkkeihin laittaa, pakkaseen ei mahdu, siis oiken sillä vanhalla tavalla teen...;D

      Poista
  2. Joo, on perhekuvat kerralla - minä olen tuo pullahiiri. Nauroivat minulle kun aina aloitin pullasiivun syönnin pohjasta - silloin kun luulin olevani yksin. Asiallisesti söin pullani kahvipöydässä. Meillä on noita yllätyskuvia enemmänkin, isällä oli kamera valmiina melkein aina, odottelipa hyviä tilanteita.

    Teet varmaankin hyvää uuniomenaa, samanlaista kuin äiti teki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se on hauska kuva, ainahan sille on naurettu...hih....;)
      Tossa jo mainitsinkin, että siirsin omppusouvin eteenpäin, teen kyllä näinä päivinä!

      Poista
  3. Ihania nämä vanhat tilannekuvat! Joo, pullan avulla sitä kouluunkin lähdettiin, mutta eipä tullut "pullamössöporukkaa" meistä, vai mitä?
    Kiva kun sait omppuja, omenan tuoksu se täälläkin leijailee.
    Kivutonta pyhänseutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka sitä pullaa leivottiin lauantaisin ja aika paljon kerralla, niin ei vain meistä tullutkaan "pullamössöporukkaa!
      Muuten vielläkin tykkään pullasta kahvin kanssa, vaikka leivon sitä aika harvoin! Silloin kun porukoita tulee niin laitan taikinan nousee, en nyt ihan joka kerta....;)
      Mulla meni pitkän aikaa etten kaivannut omppuja soseeksi asti, vaan taas se on alkanut......
      Kiitos Minttuli...;D

      Poista
  4. Onpa hauskoja ja mukavia valokuvia menneiltä ajoilta!;DDD
    Kuvissa säilyvät muistot satoja vuosia, mutta värikuvista en menisi takuuseen;(

    Tosi hienoa, että sait omenia, Maikku, tänä vuotena niitä on!! Kelpaa niillä herkutella, ainakin jos ei ole sappivaivoja!<3

    Ikävää että polvesi vaivaavat sinua, sama vika täällä. Mutta ei auta muu kuin kestää, en ole leikkaukseen menossa...

    Toivon että sinä pääset sinne pian, Maikku!<3
    Rentouttavaa viikonloppua!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili-mummo! Ei ne värikuvat säily nk.mustavalkoiset, sanovat asiantuntijatkin.
      Omppuilla herkuttelen, eivät tehneet kohtauksia silloin aikoinaankaan. Luovuin koko sappirakosta kivineen kaikkineen muutama vuosi sitten, helpotti! Lääkeet eivät enään auttaneet ja kohtaukset kestivät tuntikaupalla. Silloinkin joudun odottamaan leikkausta liian pitkään, koska käytän näitä kaiken kansan lääkäreitä!

      Poista
  5. Ihania nuo valokuvat ja kiva lukea kirjoittamasi tarinat niistä :) Mitenkä se lattia mokoma nyt niin teki.. toivottavasti jalka pian parantuu! Meillekin tuli omenoita ihan kotiovelle :)

    VastaaPoista
  6. Jos suoraan sanon niin nuo vanhemmat valokuvat kestää kattomista, nykyisin sieltä kurkistaa vähän jo kuluneenpi naama....heh....;)

    Siis se lattia, vähän tallattu ja aika puhtaanakin pidetty, tämäkö oli kiitos vuosien hoidosta....;)

    Sitä omenasosetta tekee niin mieli,ja nimenomaan puuron kanssa! Sun sivulla oli herkkukuva, että olisi tehnyt mieli maistaa....;)

    VastaaPoista