Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

torstai 28. heinäkuuta 2011

PITKÄ - KUUMA - KESÄ !


Tämä ei ole Suomen hevonen, vaikkakin aikomukseni on sananen siintäkin kirjoittaa!
Kauniin taulun olen ostannut äidilleni 80-luvulla, muistaankseni äitienpäivä lahjaksi. Hän oli maalta lähtöisin ja hevosiin tottunut, ja ei  koskaan unohtannut juuriaan. Vaikkakin asui kaupungissa, mutta maaseutu, varsinkin synnyinpaikka veti aina puoleensa.
Tästä johtui että  ostin tämän Venäläisen taiteilijan maalaaman taulun hänelle, tiesin sen mieluisaksi, nykyisin se on minun seinälläni.

Olin männä pyhänä kesäteaterissa Ruuhimäellä joka on täällä Keski-Suomessa, Toivakan ja Lievestuoreen puolessa välissä! Siellä oli se  edellä mainittu näytelmä, Suomen hevonen. Toisaaltapäin kävi hyvin tähän tämmönen sutkauksia täynnä oleva esitys jaka sisälsi myös pientä draamaa. Näyttelijät olivat erinomaisia, puvusto ja kulissit nappiin, kun suoraan sanon, yllätys oli mieluinen. Tämä Ruuhipirtin tienoo erittäin hyvä kesäteateriksi! Minä, varsinainen köpöttelijä en valita edes katsomosta, se oli jopa katoksella ja leveät lankkupenkit tukevasti betonissa kiinni. 
Itse löysin hyvin paikkani, tais olla jonkinlainen aitio, oikein tuolille sain panna  peppuni  ja nauttia  esityksestä. Pehmusteitakin sai ottaa joka tarvis, niitäkin oli iso pino, oikein meille tarkoitettuja, käyttöä varten! Virvokeet ynnä muut tarvikkeet meni hyvin kaupaksi ja palvelu pelas joutusasti. Taukotila oli iso ja toimiva. Minä nautiskelin töttöröstä mansikka jäätelöä.
 Olen muuten boikotoinnut kesäteatereita jo muutaman kesän, koska viimeiseen olin tosi pettynyt täällä omalla paikkakunalla. Vaikkakin oli perinteinen paikka, tunettu ja kaikken rakastama operetti.....,.mutta tunsin jopa myötähäpeää kaiken suhteen, oli erittäin epämukava muutama tuntinen! Päätinkin toistaiseksi lopettaa koko sen alan kultuurin. Vaan nytpä onneksi lykkäs ja tyttö tykkäs, oli mieluinen esitys ja muuten koko turnaus paikka, kiitokset ja hymy Ruuhimäelle!!!





Tämä raana lirisee  Särkänniemessä, joka olen jo jossain vaiheessa jo esille pannutkin! Toivomus olisi sellainen, että näitä löytyisi enenmänkin ja ne olisivat yleisessä käytössä...... Jos ei tohi alle mennä, niin jo vierihoitokin helpottais näillä nykyisillä keleillä.
Olen edellenkin sitä mieltä, että liika on liikaa, hikevänä on epämukava olo....ÄH-PUH...tokenis etes illaksi, vaan eiku jatkuu läpi yön ja heti aamusta sitä samaa.
Elämäni ja koko roppa kaipaa vaihtelua, tuppaa olla jo huono olokin, totesin tässä!
Juon vettä ja hyppään sitä poistamassa...alvavriinsa, tiedän en ole yksin  nykyisessä tilassa, tästäkin huolimatta rattoisaa kesää.....

6 kommenttia:

  1. Hieno taulu! Kesäteatterissa olisi kiva käydä, pitäisi vaan saada lähdettyä... Onpas raanalla kokoa :) raikas kuva. Kyllä tämä helle on tosiaan jo vähän liikaa...

    VastaaPoista
  2. Kaunis taulu.
    Kylla on tanaan ollut meillakin taas kuuma.Mittari kipusi keskipaivalla +40 asteen paremmalle puolelle.Huomiseksi on luvattu "normaalia" kuumaa.Tuuli ainakin nyt bon jo kaantynyt.
    Mutta meilla onneksi on ilmastointi.Yöllakin taytyy vetaa ohut peitto paalle.Pidan lampötilan sellaset +25 astetta.Kylmemmaksi saisi,mutta en tykkaa.

    VastaaPoista
  3. Suomen hevosta esitettiin joitakin vuosia sitten myös Joensuussa, mutta en käynyt sitä katsomassa. Suomen hevonen tuli tutuksi lapsuudessani maalaistalossa, jossa sain talutetella niitä opottaan syömään ja käydä hakemassa sieltä pois. En ole koskaan ratsastanut, tuskin isä olisi antanutkaan, ei ollut satulaa...

    Tuollaisn vesihanan näin Onkamossa entisellä koululla puolenkymmentä vuotta sitten. Kun tarkkaan katsoo, näkee hanan päällä olevan vesiletkun, se on väritön; vesi letkussa näkyy harmaana. Alussa vaikuttaa isolta ihmeeltä, mutta se on silmänkääntötemppu.

    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle, Maikku, ja kiitos tästä postauksesta<3

    VastaaPoista
  4. ANJA, minä olen tosi huono lähtee näihin rientoihin, mutta tällä kertaa jämerä serkkuni vaimo ilmoitti, että autossa tilaa tulen hakee...jne, vähän yritin selitellä, että en...sano:vaikuttaa tekosyyltä! Vähän kyllä nolotti kun toinen huomioi minut vasiten ja minä vain inisen takas....;)

    SATEENKAARI, kyllä muuten Turkilta tuntunut täälläkin!Puolen yön aikaa istuin partsilla ja söin herneitä, tarkistin mittarin +27 näytti...;)

    AILI-MUMMO, muuten muistan, että silloin penskana mummon ja serkkujen luona ratsastimme ilman satulaa kun silmä vältti! Minä onneton se nuorin serkuksista, niin vissiin auttovat mut sen selkään ja jännitvät, että pysynkö siellä!? En muuten muista olisko koskaan puonnut,kait jossain muissa "sirkustempuissa" olen tipahtanut, sitten vähän tärähtänyt...kiitos ja helppoa, mutta mielenkiintoista viikonloppua toivottelen...;)

    VastaaPoista
  5. Kaunis taulu,ompa vesiraanalla kokoa:)

    VastaaPoista
  6. Juuret ne maassa syvällä, laulaa Tuisku. Veri näköjään vetää, vaikka onkin kylmäverinen toi suomenhevonen! Lapsekapsenlapsi 2. nuorin valmistuu 2013 keväällä kengittäjäksi. On monesti tullu hevosten selästä alas muyya sisulla kiivenny ylös. Itselläni kävi köpelömmon, tulin ensinmäisen kerran kaaressa alas. Siinä murskautu ratsastuksen unelma ja nikama. Mutta ajallaan kaikki luutuu.

    VastaaPoista