Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

LASKIAISSUNNUNTAI.


Laskiainen sana tulee paastoon laskeutumisesta! 
Laskiaissunnuntai on katollisen kirkon kevätpaaston alkajaisjuhla.
Tätä on vietetty jo 600-luvulta asti.
Varsinainen paasto aloitetaan vasta kunhan on kolme päivää riemuittu ja rilluteltu. Muistan hyvin näitä juhlia, koska silloin alkoi kunnon karvevaalit. 
Nämä muistot palaa mieleeni, asuin akoinani useita vuosia katolisissa maissa. Olimme muuten pukeutuneetkin jopa töissä aika hassusti ja  työteko oli  hauskaa, koska silloin sai tai okeastaan pitikin pelleillä ja hulluilla, ne kolme päivää!
Voihan aikoja ja tapoja...huh....;)
Osa perusperheestäni asui Brasiliassa ja siellähän sitä karnevaalia osatiinkin juhlia tunnetusti!

Suomen laskiaisen perinteet kuuluvat siihen ikivanhaan pakanalliseen kevään juhlaan.
Runsas ruokailu ja vallaton riemukas ilonpito ovat ne joita täällä vaalitaan. Ei huono sekään...;)

Tämä oljyväri maalaus Linnunlaulun rinsessa Sini sai näyttää karnevaalien mallin, muuten onkin reilassa, mutta korut....


Taltion kuvaksi tämän  korusetin viimeviikolla. Kuva onkin kohillaan, koska laskiaisena virtasi viinikin  ylenpalttisesti!  Siis näissä katollisissa maissa. (Osataanhan sitä Suomessakin, lehistä sitä sopiikin lähes päivittäin lukea!?)
Työnantaja muuten kustansi sen juhlimisen  meille, saimme vain hakea tarvittaessa viinikellarin mestarilta tarvittavat juomat. Jaoimme sitä äpäristä kauhalle kaikille jotka sitä vain halusivat.
En muista että koskaan olisi sattunut mitään komelluksia tai vahinkoja. 
Suomessahan tämmöinen meno ei olisi missään nimessä onnistunut. Koska oma kultuurimme on aika paljon erinlainen kuin näissä lämpöisissä maissa.
Tavat ja tottumukset toiset!

ps. itse olen osannut aina elää maassa maan tavalla! Kunnioitan ja vaalin synnyinmaani perinteitä, tottkait olenhan ylpeä aina ollut Suomalaisuudestani, asuimpa missä maailmankolkassa milloinkin. Sen ylettömän  ja nopen kännin haun olen kyllä aina antanut olla poissa omasta elämästäni. Mielikuvituksen ja hyvän itsetunnon olen saanut ilmaiseksi, tottakait pidän sen mukanani....;)


16 kommenttia:

  1. Maikku, sinä olet perehtynyt laskiaisperinteisiin katollisissa maissa asuessasi, mukava kuulla niistä;DD

    Ihana taulu ja kynttilänjalka helmikoruineen ovat suloisia;))

    Mukavaa laskiaista, Maikku.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empä ole suuremmin näihin uskontoihin perehtynyt, vaan pakosti on jotain tarttunut tuolla muailmalta matkaan!
      Siinhän se meni tämäkin laskiaissunnuntai olin mökissäni. Alakerran-Liisa toi oikeita laskiaispullia, kermat-hillot ja mantelimassat, ite tekee.....;)
      Kiitos ja viikko alkaa lumipyryllä....;)

      Poista
  2. Kiitos Maikku mielenkiintoisesta laskiaispostauksesta. Muutaman kerran olen päässyt katselemaan karnevaalitunnelmaa tuolla Teneriffalla ja juuri katselin kuvia tämän vuoden avajaiskulkueesta..Onhan se meininki toisenlaista kuin tämä kotoinen.
    Kaunis on maalauksesi!
    Mukavaa laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois pitänny aikoinaan sinne Brasiliaan lähtee, sitä karnevaalia kattoon! Mutta omat kiireet oli silloin aina päällä. Nykyisin ne matkat sinne ei oikein sovi mun pujettiini ja sampakin jäis vähiin joten suosioilla luovutan! Kiitos ja jatkoja....;)

      Poista
  3. Hyvää laskiaissunnuntaita!
    Käväisimme katsomassa miten tuolla meidän Linnoituksessa juhlittiin, lapset touhusivat entiseen malliin ja innolla valittiin mukavinta lumiveistosta.
    Mukava lukea näitä muistelojasi ja katsella tuunauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerran olen ollut lumiveistoa kattelemassa, oli oikein kansainväliset kisat ja paikkakunta oli Rovaniemi. Osasivat muuten hommansa!

      Käsirenkaiten helyistä tein ton kaulakäädyn, harvoin teen itelleni, siis vasiten, mutta tämä on se jota taidankin ite pitää....;)

      Poista
  4. Muistan olleeni yhtenä laskiaisena kyläilemässä luonasi, silloin joskus 1965 jälkeen. Ilonpitoon osallistuimme työpaikkasi upealla terassilla, se taisi muuten olla kaupungin paras paikka seurata kulkuetta. Taisit muuten silloinkin olla työvuorossa, ainakin osan päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin olitkin ja vissiin otettiin siintä ämpäristä kuppia itekin. Olin muuten töissä, muistelen samoin, ainakin sinä päiväna kun tulitte sinne...on siintäkin muuten jokunen vuosi aikaa. Silloin muuten oli kuusipäiväset työviikot Saksassa!
      Voi-voi kun pääsevät helpolla nykyään, toista se oli ennen....HIH....;)

      Poista
  5. "laskiaisena virtasi viinikin ylenpalttisesti!" Minä onneton jo kerkesin luulla jotta Maikku on karahvinsa tyhjentänyt viikonlopun aikana, kunnes luin pidemmälle:D

    Ehkä, kenties, ero tulee ilmastosta johtuen, meillä täällä kylmässä on lämpimikseen juotava toiseen malliin. Pöhnässä ei vilu tunnu, kun sisäinen villapaita on kohillaan:o Ehkä pientä muutosta on ilmassa, kuhan uusi sukupolvi aikuistuu. Kenties meilläkin juomakulttuuri muuttuu sivistyneempään suuntaan, sitä ootellessa, kippis;))

    Laskiainen alkaa olla loppusuoralla tältä päivältä, ei tullut syödyksi hernekeittoo, ei laskiaspullaa, mutta tiistain uusiksi, josko sitten. Hyvää laskiaista, näitä viime tuntia siitä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhjähän se viinikarahvi oli, oikein sinä sen luit ja näit, ei pisaraakaan jäänyt pohjalle.
      Sitähän mä oon aina sanonut, että jos toi ilmasto ois toisenlainen niin ei tarvis lämpimikseen tissutella. Pöhnässä ei kapaja vilu, eikä turkki värise, son taivahan tosi se....;)

      Mitä sitä kaikea perittyjä tapoja on lopettaa. Sanoohan ne kirjanoppineetkin, jotta kunnon känni kertaviikossa on parempi kuin kuin se ns.sivistynyt päivittäinen tipotelu. Eikä Suomalaiset viinan juonissa noille Keski-Euroopalaisille pärjää. Vaan se viinapää on sen verran heikko että laukasoo ne estot, vähän kaikissa asioissa...
      Ite en käytä estojen laukasijoita, juokoon ne jotka siintä tilasta tykkeevät, mikäs minä olisin tuomisemaan, koska olen työkseni sen käyttöä toisille opetanut.....;)
      Tiistaina rokkaa ja pannaria...nami...;)

      Poista
  6. Paastoon laskeutuminen edellyttää, niinkuin kerroit, kolmen päivän hillittömän mässäilyn. Eihän sitä muuten jaksa. Ja auringonlaskun jälkeen voipi käydä mielin määrin napostelemassa. Mikshän muuten on sanonta: kuka se yöllä syö?!?
    Pariin kertaan olen osunut karnevaalihumuun etelän mailla. Rion karnevaalit on kokematta, ne on kuulema omaa luokkaansa.

    Ehkä meillä suomalaisillakin pitäisi olla oma laskiaiskarnevaalimme. Taitaspa kuitenkin kylmä sää estää ja
    mahalaskujan siitä vaan tulisi. Mut sehän olis laskiaisena ihan passelia. Pitkiä pellavia ja liukuja.
    Vaan kyllähän ne nuoret juhlivat meilläkin. Onneksi. Ja mikäs tää Valentine sitten on, kurpitsatuikkuineen ja nauravine naamoineen. Olen vähän ulalla näistä kun olen jo niin ikäihm(e)inen.
    Kiva kun postasit näistä laskiaiskarnevaaleista. Lumiset terkut, kolalla on töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla toi mässäily jatkuu ennen ja jälkeen laskiaisen!
      Eiköhän nuo vaput ja juhannukset ole niitä meijän karnevaalia! Punaset nenät ja viuhkat sun muu rekvisiitta mukana ja kovasti lauletaan ja tanssitaan!

      Lunta tuli ja noi räysäät pursuu. Tuli ukko lapion ja turvaliivin kanssa katolle. En uskolla seurata ku puolella silmillä kun ei ole turvaköysisaä, katon kumminkin ja näkyy pärjäävän...huh...;)Kiitos!

      Poista
  7. Kauniit korut oot askarrellu. Sinulle on tunnustu blogissani. Käyppä hakemassa omasi pois.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kun olet huomioinut minut! Jatkan samaan tyliin siis niitä monenmoisia muruja, niitä kun tutuu löytyvän mistä milloinkin. Jos löydy, niin sitten keksin niitä omista varastoista.....;)
    Huomioin kaikki tämän tunnustuksen antaneet ja saaneet ja toivon kaikkien jatkavan tätä Bloggerin hommia, ja uusia lukijoita mahtuu aina....;D

    VastaaPoista
  9. Upea taideteos, sopiva karnevaaleihin.
    Karahvi on jees ja koru siinä kauniist esillä.
    Hyvää tietoa ,kiitos sinulle, tuosta laskiaisesta.
    Mukavaa laskiaisaikaa, iloa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän pomppimispäivä taas oikein on....kirjotin, ja sitten hyppäs pois!?
      Kiitokset, taulu on aika pieni ja kortista sain idiksen tähän! Nyt olikin hyvä kohta laittaa esille.
      Laskiaistiistaille en toivota liukkaita, mutta muuten mukavaa oloa.....;)

      Poista