Pieni pala Maijan öljyvärimaalausta.

tiistai 1. helmikuuta 2011

HOROSKOOPPI HÄRKÄ



Huomasin, tilastoita kun vilkaisin, niin siellä seisoi, että 100 blokikirjoitusta olen kirjoitanut tämän puolikkaan vuoden aikana. Tämä nyt käsillä oleva on siis 101, ja sen kunniaksi tyrkkäsin omakuvan esille.
Vähän tyhmää olla naispuolinen härkä. koska olisin tietysti halunnut taas omakuvaa maalata kaunotar-missi -tyyliin. Lehmää ei voi, kun eikait sellaista tähtimerkkiä ole olemassa, vaan jos perustaisin sen, ihan silkkaa suuruuden hulluuttani.
Lehmä on kaunis, varsinkin naama ja siinä eritoten isot kauniit silmät !
En erittele härän ominauisuuksia, koska jokainenhan sen tietää, että tämän tähtimerkin olla syntyneet ovat sitä parasta A-luokkaa. En malta taaskaan olla heittämättä esille muutamaa maailman historian kuuluisimpia härän merkeissä syntyneitä. Lähinnä siintä syystä kun ovat saaneet aikaan melko paljon tässä  maailmassa,

Adolf Hitler, Sadam Hussein mm.

Että sen poikia ne sitten!

Olen maalannut myös toisia jokin verran vaatimattomia horoskooppimerkkejä, kauniita tauluja, saman tyylisiä, kuin tämä toron kuvatus, mutta puun tilalla on  ruusu. Voípa kun muistaisin jossain vaiheessa niitäkin esitellä.

Tämmöisellä postauksella alkoi toinen satanen, vaatimaton ja herkkä härkä kun olen, toivon taas, että sukulaiset, ystävät ja ne kylänmiehet olisivat ymmärtäväisellä tuulella myöskin tänään ja jakaisivat iloni....eipä muutakuin  MOI !!!
Posted by Picasa

6 kommenttia:

  1. Onnittelupläjäys sadasta postauksesta! Hieno juttu. Vaan hieno on taulusi, kuka tahansa härkä ottaisi tuollaisen mieluusti omalle seinälleen. Oikeassa olet, härän kanssa on oltava puu, ei mikään ruusu! Olis kiva nähdä muitakin tähtimerkkejä maalaaminasi.

    VastaaPoista
  2. Minulle sitten se vaaka näytille, kiitos! Sata päivitystä, on siinä sana poikineen peräkkäin laitettuna, melkeinpä kirjanen jos yhdeksi yhdistää.:)

    VastaaPoista
  3. ANJA, laitan aina jotain sympoliikkaa mukaan, tämän tein itelleni, siinä puussa piilee parikin juttua...:)

    OM.ON.SEPPÄ, teitä vaakoja on jo parikin nenän eessä, ja samoin täällä ympärillä, mutta kun en ole jostain syystä tehny semmosta,höh! Ihmettelen ittekin, kait siksi kun olette niin tasapainossa, vaan joku sanoi kerran tyttärestään, että heiluu aina, puolelta toiselle...onhan asia korjattava ja otettava jossain vaiheessa penseli käteen ;D

    VastaaPoista
  4. Jokos leijona on kuvana olemassa. täällä yksi leijona karjahtelee omia aikojaan, pelotellen kaikki lähitienoilta.

    VastaaPoista
  5. Kuinka paljon sinulla noita tauluja onkaan.Ja kaikissa on sita jotain.
    Sattuuko valikoimastasi löytymaan jousimiesta.??

    VastaaPoista
  6. MUMMELI, tervetuloa!Muuten kävikin niin että leijona löytyy...:)!!! Kohta kuuluu karjaisu täältäkin.....

    SATEENKAARI, taaskin ihmettelen, ettei jousimiestä ole, vaikka äitini oli myös sitä tähtimerkkiä!? Toin viimeeksi mukanani, leijonan,kauriin ja skorpionin!Tarkoitus on kyllä tehdä kaikki merkit, jos keväällä lähden Bp-hen niin lupaan sen...;) Mulla on valmiita tauluja paljon, koska en maalaa enään käskystä, sillä olen ELÄKKEELLÄ, mutta koti-galleriasta löytyy valinnan varaa...

    VastaaPoista